Vaelluskuvia Enontekiön Tarvantovaaralta heinäkuulta 2004

Vaelluskengät kuivahtavat auringossa Kesän 2004 vaellus suuntautui heinäkuun 9. päivä Tarvantovaaran vähän käytyyn erämaahan. Ketään en yhdentoista vuorokauden aikana nähnyt, en edes mönkijän ääntä kuullut. Tässä mielessä vaellus oli siis onnistunut. Tänä kesänä paljastui Tunturimittarin aiheuttama laaja tuho, joka ulottuu Kilpikseltä aina Tarvantovaaran erämaa-alueen luoteisosaan, Hietavaaran länsipuolelle. Surullista nähtävää kerta kaikkiaan! Kesän 2004 vaellus alkaa, ensimmäiset päivät Kaunis hiekkaranta keskellä erämaata Aurinko pilkistelee pilvien lomasta saavuttuani kauniin hiekkarannan reunustaman järven rantaan. Tällaiseen maisemaan kelpaa pystyttää asento! Nallo on pystytetty ja asentopaikka valmis! Olo on taas kodikas. Käyn myöhemmin illalla tutkimassa läheistä jokea. Se juoksee tavattoman leveän ja tiheän pajukon saartamana. Mukavuudenhaluni voittaa kalastusintoni, niinpä sateen alkaessa ripistä oion pettyneenä koivumaraston lävitse takaisin teltalle. On saatava murua rinnan alle, joten vuolen kuivasta lihasta lastuja voideltujen hapanlimpun viipaleiden päälle ja katan vielä levittyvällä Koskenlaskijalla pari lisäsiivua. Kahvi maistuu taivaalliselta niin kuin aina erämaaluonnon keskellä. Teltassa on rattoisaa kuunnella sateen ropinaa mielessä kuitenkin hiljainen toivomus siitä, että huomenna olisi pouta. Yöllä kuuntelen radiosta jonkun suggestoterapeutin "tressiohjeita", hohhoijaa. Herään aamulla vasta kymmeneltä. Uni ei ollut tulla ja oudokseltaan oli taas etsittävä käsille parasta asentoa ja pyöriskeltävä pitkään patjalla ennen tajunnan katoamista. On puolipilvistä, mutta ei osaa yhtään sanoa, mitä päivä vielä tuo tullessaan. Järvellä ui kaksi vesilintua. Ne pitävät jatkuvaa keskustelua yllä. Ikään kuin pienen koiran omia aikojaan päästelemää hiljaista haukahtelua, jossa hetkittäin on mukana sellainen "hanhimainen klangi". Linnuilla on sirohko kaula ja ne ovat täyssukeltajia. Niitten väritys ei näy tänne asti, mutta epäilen niitä kaakkureiksi. Voin tietysti erehtyä pahasti. Teltta kuivuu puolen päivän jälkeen, ja olen pikku hiljaa pakkaillut rinkkaa. Viimein saan lähdetyä. Joen ylitys tapahtuu Coverbootit jalassa. Olen tyytyväinen itseeni, että viime hetkellä ennen lähtöä päätin kotona ottaa ne mukaan. Uusi Savotan Tunturisusi "M" rinkka on sen verran tilavampi kuin vanha "725", ettei tila tehnyt kiusaa. Kuvaan itseni pajukottoman ylityspaikan löytymisen ja onnistuneen kahluun jälkeen vastarannalla. Kuvaan itseni joen vastarannalla. Coverbootit jo pois jalasta Tulen kämpälle pitkän lompolon länsirannalle. Matkalla on ylitettävä muutama märähkö suo sekä sivujoki, jonka ylityspaikkaa sain hakea hyvän tovin, sillä osun joelle sen virtaillessa märässä maastossa. Lopulta sellainen löytyikin hieman alempaa, missä on pieni niva ja kovemmat rannat. Pettymyksekseni joudun toteamaan paikan lukituksi. Kämppää on korjatu ja pantu se tosi hienoon kuntoon. Uusi puusee on rakennettu ja kentällä on vielä isohko kasa puutavaraa pressun alla. Muistutan itseäni, että asiasta on ilmoitettava Jouni Laaksoselle, jonka Pohjois-Suomen Autiotuvat kertoo tämän yksityisen, eli paliskunnan omistaman kämpän olevan avoin. Voihan pahus, siististi korjattu kämppä on lukittu! Laitan teltan pystyyn kämpän itäpuolelle, missä on tasainen ja hyvä paikka. Pystytän vielä uuden Tiittalan sääskisuojan eli rankisenkin teltan viereen, sillä nyt on sääskiä ja mäkäröitä pitkästä aikaa vanhaan malliin. Kolme edellistä kesäähän ovat olleet lähes räkättömiä. Teltta ja rankinen, näkymä kämpän lompolon suuntaan. Taustan penkalla keitin odottaa jo käyttäjäänsä Teltta, rankinen ja kämppä Juon kahvit penkalla, missä tuuli pitää mötiäiset etäämmällä, mutta kuuden jälkeen illalla alkaa sataa ja minulle tulee kiire korjata rankinen kastumasta. Ratkon illalla Punaisen Pelikaanin ristikoita kunnes kahdeksan jälkeen nautin Reiterin Pasta Bolognesen. Sade jatkuu läpi yön.

Osa 2: "Retki jatkuu"

Luotu 31.8.2004