Vaellustarina Enontekiöltä
heinä-elokuussa 2000, osa 1.

Meindlin "Tunturisusi", uusi valluskenkäni H elteinen vaellus! Tämä on toinen retkeni, jolla mukana on Sonyn HI-8 videokamerani. Kaikki jutun kuvat ovat stillejä siitä n. 50 minuutin materiaalista, jonka reissulla nauhoitin. Tällä vaelluksella olin ensimmäisen kerran jättänyt vanhat Nokian kumpparit kotiin, sillä oli ostanut tukevat Meindlin "Tunturisusi" -kengät, joita olin kävellyt sisään etelässä. En enää kaipaa vanhoja "Finnjagd" -saappaita, niin hyvin toimivat nämä uudet vaelluskengät! Kahluukalastusta ja pahimpia soita silmällä pitäen olin hommannut myös Lundhagin "Coverbootit", jotka ulottuvat nivusiin ja solmitaan nauhoilla vyöhön. Myös ne osoittautuivat hyviksi. Viime kesästä mukana oli tietysti myös Lekin "Sierra" sauva, sillä kun ikää alkaa tulla, arvostaa sitä lisätukea, jonka hyvä sauva antaa. Ensimmäiset päivät: 23.7. ja 24.7. 2000 Etelä-Suomessa oli satanut paljon, mutta kahden tunnin lento Helsinki-Vantaalta Enontekiölle ja oli kuin olisi saapunut jollekin Välimeren saarelle, sillä lämpötila oli ainakin +25 C kaukana napapiirin tuolla puolen. Tuntui melkein kuin olisi kotiinsa tullut, kun astuin kodikkaan Jussan Tuvan aulaan. Tämä hotelli on toiminut majapaikkanani vuosikymmenet näille retkille lähtiessä ja niiltä palatessa. Tuttu, ystävällinen henkilökunta Riitta etunenässä sai taas kerran olon tuntumaan kotoiselta. Baarissa tapasin monta tuttua jo ennen huoneen vastaanottamista. Kuulin mm., että porovuosi oli ollut kohtalainen. Kesämerkinnät olivat juuri päättyneet ja vasojen määrästä oli näin saatu kuva.

Enontekiön kirkko ja pankki Hetta cityssä Starttia odotellaan Varastoja oli täydennettävä ennen lentoonlähtöä, jonka oli määrä tapahtua seuraavana päivänä klo 14. Finnairin vuorokoneeseen ei luonnollisestikaan voinut ottaa butaania keittimen polttoaineeksi, joten sitä oli ostettava. Huomasin muuten myöhemmin kotiin palatessa, että Enontekiön lentoaseman pieni kahvio myy erikokoisia kaasusäiliöitä, mutta keskustan J.Ad. Rantakokko pitää myös kellarin rautaosastollaan tätä tavaraa myynnissä. Voita olisi myös ostettava sekä tietysti "kuivalihhaa", jota ei ymmärrettävästi Hml:n kaupat varastoissaan pidä. Kalastusluvat olisi myös hommattava Hetan Aitasta, vaikka lentäjä-Ristokin sellaisen kirjoittaisi. Ajattelin kuitenkin hänen olevan sen verran kiireinen mies, etten viitsisi häntä mokomalla vaivata, saisinhan Hetan Aitasta samalla Paksun Pelikaanin ristikkolehden, muistiinpanovihon ja -kynän, jotka perinteisesti olen sieltä käynyt "leveranteeraamassa". Offiakin täytyisi ostaa vielä lisää, sillä sääskiä tuntui tänä kesänä riittävän, koska niitä kylän raitillakin oli ahdistelemassa pienoisesta tuulesta huolimatta. Oli käytävä myös moikkaamassa Rovan Leoa, jonka isä oli Sulo Rova, eli "Niuniu" Yrjö Kokon "Laulujoutsen, Ultima Thulen lintu" kirjassa. Ilman Sulon apua ei Kokko olisi ikinä tuolloin sodan jälkeen löytänyt sitä pesivää paria, jonka avulla laulujoutsen Suomessa pelastettiin!

Kyyti odottaa: Cessna Ounisjärven lentosatamassa Makoisien yöunien ja ravitsevan aamupalan jälkeen tein ostosreissun ja hommasin kalastusluvan, jonka otin loppukaudeksi, koska kahden viikon lupa olisi tullut vielä kalliimmaksi! Hyi "Villi Pohjola"! Aurinko paistaa lämpimästi, mutta onneksi tuulee sen verran, että mötiäiset eivät aivan joukolla silmille tule. Vielä on aikaa lounastaa Jussan Tuvalla ennen kävelyä rantaan, missä Cessna jo odottaa vaikka saavunkin jo hieman ennen sovittua aikaa. Eipä mene monta minuuttia, kun olemme jo ilmassa.

Lennämme lukemattomien järvien yli Lennämme pehmeäpiirteisten "oivien" yli. Pienempää ja suurempaa järveä riittää alapuolellamme. En voi olla Ristolle toteamatta, että kyllä tämä kyyti voittaa sen patikoinnin, jota yli 30:na kesänä olen näidenkin maisemien halki tehnyt. Risto myöntelee ja jatkaa, etteipä liioin kulu maasto jalkojen alla tällä välillä. ;) Olemme erämaassa, muttei onneksi autiomaassa, sillä juomakelpoista vettä riittää tasaisin välein. Sitä tulen tällä reissulla tarvitsemaan paljon, etenkin jos helle jatkuu samanlaisena täst'edeskin päin. Rinkka paina vajaat 20 kg, ja niin kuin kaikki Lapissa kulkeneet tietävät, kesähelteilläkin on pakko pukea ainakin pitkähihainen polypropyleenikerrasto ylle ja yleensä vielä jonkin moinen pusakanriepukin, etteivät sääsket pääse pistelemään.

Nallo 2 raikkaassa pohjoistuulessa Vajaan puolen tunnin lennon jälkeen laskeudumme lähellä Norjan rajaa sijaitsevalle järvelle. Kiskon "coverbootsit" kellukkeen päällä tasapainoillen kenkien ja housujen päälle ja kahlaan rantaan Riston ojentamaa rinkkaa toisella olkapäällä retuuttaen. Risto vielä varmistaa, että noutaa minut 11 päivän päästä toiselta, tästä länsilounaaseen sijaitsevalta järveltä klo 13. Sitten moottori jyrähtää käyntiin ja Cessna on pian ilmassa voimakkaaseen vastatuuleen nousten. Hieno tunne olla taas yksin täällä! Muistan, miten toissa kesänä, ensimmäistä kertaa vastaavassa tilanteessa tuntui suorastaan hurjalta yks'kaks pudottautua keskelle erämaata paikalle, johon vaeltamalla oli helposti kulunut kolme- neljäkin päivää! Mutta pian ihminen tottuu ja mukavoituu. Kävelen vain vajaan puolisen kilometriä järven toiselle rannalle, mistä löydän kuivan ja tasaisen kohdan teltalleni.

Hain järvestä hauen ruoaksi Keittelen kahvit ja syön ruislimpun päällä voita ja vuolen kuivalihaa puukolla päälle. Myöhemmin iltapäivällä onnistun tartuttamaan kolmannella heitolla vajaan kilon hauen, jonka saan kuivalle maalle ilman että se neulanterävillä hampaillaan saa perukkeettoman siimani katkaistua. Hauki ei nyt juuri suosikkikalaani ole, mutta voissa paistettuna se käyttyy kyllä hyödyksi, etenkin kylmänä se on leivän päällä hyvää. Niinpä vedän fileet irti ja laitan ne loivaan merisuolaan ja käärin tiukkaan alumiinkelmuun myöhemmin paistettavaksi. Etenkin paikalliset hauet ovat hyvänmakuisia ja niiden lihakin usein suorastaan punertavaa. Paistan kalan palat muutaman tunnin kuluttua Trangian teflonkannella voissa. Kaasunkulutus on melko kovaa tällä tuulella, mutta en anna sen hermostuttaa itseäni, sillä kokemuksesta tiedän vajaan 500 kuutiocl:n riittävän hyvin yksinäisen miehen tarpeisiin vajaan parin viikon reissulle. Saan melkein puolet kalasta syötyä ja loput käärin alumiiniin huomsta varten.

Osa 2: seuraavat päivät

Luotu 14.8.2000