Tarinaa ja kuvia kesän -99 vaellukselta

Olennaiset: kamppeet ja kalainen vesi

Uusi reissu, uudet kujeet! Kauan odotettu kesävaellus Lappiin, Enontekiölle oli taas käsillä. Erityisesti nyt kiinnostaa, miten videointi runsaat 700g painavalla digikameralla tulisi onnistumaan ja miten hankala sitä on mukana kuljetella ja varoa. Toinen uutuus on myös nyt oleva matkassa, Lekin Sierra-sauva, jolta odotan paljon.

1. Lähtöpäivät 22. ja 23.7. Kesän 1999 vaellusreissu alkoi 22.7. puolilta päivin. Hämeenlinnassa ja Hki-Vantaalla paistoi aurinko. Olin taas varannut hyvissä ajoin keväällä halvat APEX-liput, ja niinpä oli mukava halvalla lentää Enontekiön Hettaan ensimmäistä kertaa Finnairin DC-9:llä perille asti. Tähän asti oli ollut vaihdettava pienempään koneeseen Oulussa tai Rovaniemellä. Välilasku Rovaniemellä kyllä pitkitti lentoajan nytkin yli kahdeksi tunniksi.

Kaatosade Hetassa DC-9:n laskeuduttua!

Sateella alkuun! Hetassa satoi kaatamalla! Juuri kun koneen ovi avattiin ja laskuportaat tulivat esiin, kaikki taivaan portit tuntuivat avautuvan. Minulla oli ollut tarkoituksena kuvata Enontekiön lentoasemaa jo koneen portailta juuri ostamallani digitaalisella Sony 7100 videokameralla, mutta se pysyi tiiviisti pussissaan Goretakin vedenpitävässä taskussa

kun viiletin juoksujalkaa lentoasemalle ja sieltä ulos tilavan sadekatoksen alle piippuani sytyttelemään. Kurun Sirkalla oli mersunsa perässä tilava katettu peräkärry, mihin rinkkani sijoitettiin muiden Hettaan tulevien kanssamatkustajien romppeiden kanssa. Satanut täällä kuulemma oli tänä kesänä runsaasti toisin kuin etelässä, missä maa halkeili kuivuttaan. Optimistisena ajattelin, että kyllä nyt sateet loppuvat kun meikäläinen vaeltamaan lähtee. Minulla on nimittäin yleensä ollut jotakin harvaa poikkeusta lukuunottamatta poikkeuksellisen kuumat vaellussäät heinä-elokuussa. No, tämäpä asia jäisi nähtäväksi.

Maggan Antti Jussan Tuvalla

Jussan Tuvalla jätän rinkkani ja kassini respaan ja poikkean baariin oluselle Maggan Antti-kaiman kanssa. Antti ihmettelee minun olevan tavallista aikaisemmassa, mutta hyväksyy kuitenkin hänelle kantamani oluen. Hanna kertoo oluita laskiessaan Leon jo kaksi tuntia sitten soitelleen minua kysellen. Soitan Rovalle ja kerron kohta tulevani, kunhan nappaan kaljani ja otan huoneen.

Rovan Leo myhäilee

Leon ja Vegan kanssa on mukava turista! Vuosi on vierähtänyt sitten viime tapaamisen, puhelimessa olemme kyllä useampaankin otteeseen raatineet muutamien tontinmyynti-ilmoitustenkin merkeissä. Juomme Leon kanssa hillitysti. Emme saa kuin reilut puolet tulias-Pecoulista tyhjennettyä. Mutta juttu luistaa. Leo taas muistelee sattumuksia Erik Blombergin "Valkoinen Peura" ja "Aila - Pohjolan Tytär -elokuvien filmauksen tiimoilta Tapio Rautavaarasta, Mirjami Kuosmasesta ja monista muista. Aika kuluu rattoisasti ja aivan liian pian on palattava takaisin Jussalle.

Pilottia ei vielä näy

23.7. Nukun hyvin ja herään virkeänä aamupalalle. Mutta mieli hieman synkistyy kun katson kaurapuurolautasta pöytään kantaessani ikkunasta järven takana olevaa Ounistunturia kohti. Taivas on paksussa pilvessä eikä Ouniksesta näy kuin hieman alarinteitä! Vastapäistä, tien toisella puolella olevaa kauppias J. Ad. Rantakokon seinää tihrustaessani näen pienen vesisateen miltei sumun kaltaisena laskeutuvan maahan. Luovutan huoneen avaimineen ja jätän siviilikassin hotelliin säilytettäväksi ja siirryn baariin kuuntelemaan aamukaljoillaan olevien poromiesten jutustelua.

Pilvet liian alhaalla, siirretään tunnilla

Anuntin Riston kanssa oli sovittu lähtö klo 13:ksi, mutta lentosatamassa Risto viittaa Ounista kohti ja sanoo, että lähtöä on siirrettävä tunnilla turvallisuussyistä. Koska pilvet ovat täälläkin, lähes parisataa metriä kohdejärveä alempanakin lähes maassa, niin on varma, ettei tunturissa ole lainkaan näkyvyyttä. Risto kuskaa meidät nelivetomersullaan jyppyrän laelle tilannetta tähystelemään. Pahalta näyttää!

Pilvet peittävät Ounistunturin lähes täysin

Risto sijoittaa rinkkani Cessnan mahanalussäiliöön ja köpöttelen sitten takaisin Jussalle raatimaan tuttujen kanssa ja juomaan hermostuneen mahan rauhoittamiseksi pullon Vichyvettä. Koneeseen on tulossa mukaan Maggan Heikki ja Korvan Jorma, paikallinen postimies. Heiltä on mönkijän runko napsahtanut poikki Kalkujärvellä ja he ovat uuden rungon kanssa menossa korjaamaan mönkijänsä kulkukelpoiseksi. Minulle sopii matkaseura hyvin jo siksikin, että näin kyyti halpenee puoleen.

Tunnin kuluttua Risto ajaa lentosatamaan.
-Kyllä met nyt lähemmä, toteaa Heikki. -Risto on pannut lentohaalarit päälle.
Näin tapahtuu. Ahtaudumme ohjaamoon ja kone starttaa Ounasjärveltä ja suuntaa
pohjoista kohti. Lento on elämys sillä koko ajan joudumme lentämään edessä olevaa
maitomaista seinämää kohti eikä näkyvyyttä ole alaskaan kuin vähän toista sataa
metriä. Risto tuntee alueen paremmin kuin monet meistä omat taskunsa, ja niinpä hän
osaa väistellä tunturien kylkiä maamerkkejä tarkasti seuraten. -Tuossa on
Kalkujoki, siitä piämmä kiinni, niin emme osu tuntureihin toteaa hän jossain
vaiheessa kohta Pöyrisjoen ylitettyämme. Laskeudumme tuulen suunnasta johtuen
optimaalista jyrkemmässä kulmassa hallitusti, mutta koneen kiinittäminen
laiturinpätkään tuottaa jonkin verran vaikeuksia sillä tuuli painaa konetta
sen ohi. Heikki oli hypännyt kärppänä koneesta köysimieheksi ja vihdoin saamme
köyden kireäksi ja rantaudumme sateiseen paljakkaan. Seuraamme Cessnan jyrkän
nousun Kalkujärven poikki ja vilkutamme Ristolle näkemiin.

Vaellus alkaa! (osa 2)

"Erään rinkan anatomia", varustevinkkejä!

http://www.uta.fi/~hoanka/vaell99.htm
Antti Kalliokoski, 22.8.99