Ajatuksia vaeltamisesta ja siitä, miten sen aloitin

 Valitan vanhojen valokuvien heikkoa laatua! Toivottavasti ne kuitenkin voidaan
jos ei muista, niin edes "historiallisista syistä" hyväksyä.

Velipoika v. -73
Jukka v. -73 Goddojokan asennolla 		Vaeltelen ja kalastelen Lapissa kesäisin. Melkein poikkeuksetta retkeni ajoittuvat heinäkuun viimeiseltä viikolta elokuun puoliväliin. Ajankohdalla on hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on se, että päivät ovat vielä pitkiä eikä kylmäkään kovin usein pääse yllättämään. Samoin kalastuksen kannalta ajanjakso on erinomainen, joskin viikkoa, paria myöhemmin saattaisi olla vieläkin otollisempaa. Huonoa on se, että räkkä kiusaa vielä ankarasti. Joskus on tosin sattunut loppupuolella vaellusta semmoi-
nenkin hieno kokemus, että aamulla herättyä on alitajuisesti todennut jonkin muuttuneen, tätä heti kuitenkaan lopullisesti tiedostamatta. Myöhemmin sitten selviää, että räkkä on hävinnyt. Silloin on mukavaa!

Miten kaikki alkoi

Akkanaksella v. -71
Velipojan kanssa Akkanaksella v. -71 		Minulla oli hyvä onni, sillä minulla oli opettajanani isoveljeni Jukka, joka oli innokas kalamies jo pienestä pitäen. Hän tramppasi jo kuusikymmentäluvulla Finnmarkissa niihin aikoihin kun Hetasta Kautokeinoon nykyään päällystetty, suhteellisen hyvä tie oli vasta rakenteilla.
Hän kulki omien kavereittensa kanssa raudun perässä useimmiten Kautokeinon pohjoispuolelta Suolovuobmesta länteen tai Kvaenangsbotnista etelään lähtien. Caccencirran-, Cara-, Cuoikka-, Haeissojavrre ja monet muut olivat noiden retkien kohteena. Velipojan upeita viddamaisema- ja rautukuvia katsellessamme alkoi kuume nousta minullakin.

Kun lähdimme ensimmäiselle yhteiselle vaelluksellemme velipoika kertoi omista ajatuksistaan. Häntä oli jo monena kesänä alkanut tympäistä kaveriporukan hirvittävä kiire, joka vaivasi jo automatkalla. Hädin tuskin he olivat kahdet kahvit ehtineet matkalla hörppiä, sillä niin oli kiire ollut kova. Vaellus sujui tietysti samaan tyyliin; suoraan puskivat veikot yli soiden ja tuntureiden tiukan ennakkoaikataulun mukaisesti maisemien ihailun jäädessä jo yksin silmiin valuvan hien takia vähemmälle. Ensimmäisen sopivan järven rantaan saavuttua oli hirmuinen hoppu kalaan ja kova kilpailu suurimmasta saaliista. Ahneimmilla ämpärit mukana suolakalaa varten, parhailla jopa kaksi. No ahneella on tunnettu loppu, ja kertoipa velipoika jo tuolloin sisäisesti nauraneensa kahta raskasta kalasankoa käsissä roikottanutta kaveria, joka raskas rinkka selässään oli uuvahtanut suohon.

No, kiire oli meilläkin vielä ensimmäisinä vuosina automatkalla. Saatettiinpa yhtenä päivänä ajella aina Enontekiölle asti. Sitten oltiin jo valmiiksi väsyneitä rinkkaa selkään nostaessa ja tienvarren maisemien edelleen silmissä vilistäessä.
Melko pian kuitenkin aloimme oppia malttamaan mielemme. Matkustimme herroiksi ja ajelimme Kalajoen särkkien hotelliin, jossa ajoissa varaamamme huone meitä odotteli. Nautimme hyvästä ruoasta ja ihailimme iltaista aurinkoa meren yllä Huovisen Lampaansyöjien Sepen ja Valtterin tapaan. Vasta aamupäivällä jatkoimme maukkaan aamupalan jälkeen ajoa kohti pohjoisia erämaita. Oli miellyttävää tulla perille hyvin levänneenä ja kiireettömään tunnelmaan jo tulomatkalla sopeutuen. Niinpä ei ollutkaan ihme, että ehdimme nähdä ja kuulla vaelluksella heti sen ensipäivästä alkaen kaikenlaista sellaista, mikä kiireiseltä kulkijalta jää huomaamatta.

Kohdealueen valinnasta ja ensimmäisistä löydöistä

Goddon taimen
Goddojokan kaunis taimeneni
70-luvun alussa 		Halusimme Jukan kanssa etsiä ja löytää sellaisia seutuja, joilla olisi mahdollisimman vähän muita kulkijoita. Tämä sekä tietysti runsaiden kalavesien etsiminen ohjasi kohdealueen valintaamme. Koska olosuhteet olivat 60-luvun alusta velipojan aiemmissa kohteissa muuttuneet mm. patoamisten, runsastuneitten kulkijoiden ja kalalupien myynnin rajoitusten vuoksi, suunnistimme lähemmäs Suomen rajaa Kautokeinon kunnassa kuitenkin pysyen. Ajattelimme, että kun suomalainen kalamies lähtee Norjaan kalaan, hän ei tietenkään tyydy rajan lähellä oleviin vesiin, vaan kulkee kauemmas, eksoottisemmille seuduille.
Niinpä päätimme v. 70, että jättäisimme automme Aiddejavrren (Aittijärvi) Fjellstuelle, mistä lähtisimme itään Siccajavrrea kohti. Näin tutustuimme vanhaan Aittijärven Iiskoon ja vaimoonsa, joista E. Therman, "Bland Noider och Nomader" ja Oinonen, "Lapin yliperällä" kertovat moniaita muisteluksia kuten Sitsajärven muinoisesta Eliaksesta ja monista muista yliperän asukeista. Joitakin vuosia myöhemmin ostimme luvat heidän tyttäreltään Britta Hetalta, joka sittemmin jatkoi fjellstuen pitoa ja luvan myyntiä ajan jo vanhuksista jätettyä.

Rautua vain emme tuolta alueelta löytäneet, vaikka nimenomaan sitä olimme alueen runsaista järvistä lähteneet hakemaan. Kyllästyneenä jatkuvaan järvien kiertämiseen lähdin sitten erään kerran vaelluksen loppupuolella läheiselle pikkujoelle, joka sitten paljastui hienoksi taimenvedeksi. Saamenkielinen nimi jo kertoi, että kyseessä oli kutujoki, olihan se kartalla nimetty "Goddojokaksi". Palasin riemukkaana asennolle kiloisen taimenen kanssa. Velipojan jo melko alamaissa oleillut mieli virkistyi, ja riensimme yhdessä takaisin joelle. Ah sitä kalamiehen riemua, kun neljän kiloisen, hopeankirkkaan taimenen kanssa palasimme teltalle ja aloitimme tulistelupuuhat.

Juttu jatkuu, 2.

ETUSIVULLE